Artikkelit

Ostajan opas: bassokamat

Bassoissa on nykyisin paljon valinnanvaraa. Tarjolla on neljä-, viisi- ja kuusikielisiä malleja; kaksioktaavisia otelautoja; grafiittikauloja; passiivista ja aktiivista elektroniikkaa; erilaisia mikrofoneja; eksoottisia puulajeja jne.

Fender Precision (1951) oli ensimmäinen lankkukoppainen sähköbasso. Precision-nimi viittaa siihen, että otenauhojen ansiosta kitaristikin saattoi soittaa soittimella tarkkavireisesti, toisin kuin kontrabassoilla.

Precision-mikrofoni jaettiin vuonna 1957 kahteen lomittaiseen osaan. Precision on ehkä yhä eniten käytetty basso rock-musiikissa.

Gibsonin vastineita Fender Precisionille ovat olleet mm. "viulubasso" EB-1, teräväsarvisella kopalla varustetut EB-0 ja EB-3 sekä Firebird-kitaroiden bassoversio, Thunderbird.

Historian muita tärkeitä bassomerkkejä on mm. Rickenbacker, lähes yhtä merkittävä valmistaja kuin Fender. Sen ääntä voi kuulla mm. Yes-yhtyeen levytyksillä. Alembic rakensi ensimmäisten joukossa etuvahvistimen ja aktiivisen elektroniikan basson sisään. Alembicit ovat kalliita ja arvostettuja ja mm. Stanley Clarke on käyttänyt niitä.

Perusrakenteeltaan kaikki bassot ovat kuitenkin samankaltaisia. Näin keskihintaluokan basso voi oikein säädettynä soida yhtä hyvin kuin huippukallis basso. Basson korkea hinta ei välttämättä takaa, että se olisi soittimena parempi kuin jokin halvempi malli. Hintaa nostavat mm. käsityö sekä jalopuumateriaalit. Yksilöllinen soitin on kallis.

Bassoa kannattaa testata mielellään mahdollisimman neutraalin vahvistuslaiteiston kautta joka toistaa tasaisesti läpi koko kuuloalueen. Tällöin basson oma soundi tulee hyvin esiin. Peukuttelu on hyvä testi koska se vaatii bassolta hyvää dynamiikkaa ja voimaa niin ylä- kuin alataajuuksillakin. Sointujen soittaminen on myös paljastavaa. Jos sointu kuulostaa selkeältä voi päätellä että basso todennäköisesti soi avonaisesti ja selkeästi myös osana yhtyettä.

Bassossa on kolme liikuteltavaa osaa, joita säätämällä basson voi saada soimaan juuri halutulla tavalla: kaula, talla ja mikrofonit.

Jokaisessa puukaulaisessa bassossa on kaularauta (useimmissa grafiittikaulaisissa ei ole). Kaularaudasta voidaan säätää kaulan koveruutta, mikä estää kieliä ottamasta kiinni nauhoihin.

Mikrofoneja voi siirtää korkeussuunnassa. Tämä saattaa vaikuttaa yllättävän paljon soundiin. Jos mikrofonit ovat liian alhaalla, lähtösignaali on heikko. Silloin on pakko soittaa kohtuuttoman voimakkaasti. Jos mikrofonit ovat liian ylhäällä, niiden ympärillä oleva magneettikenttä "tukahduttaa" äänen.

Talla vaikuttaa suuresti soittotuntumaan. Useimmat tallat on suunniteltu niin, että kielien korkeutta voidaan säätää.

Nämä kaulan, tallan ja mikrofonien säädöt olisi tehtävä jo musiikkiliikkeessä, ennen kauppojen tekoa. Aikaa vaaditaan vain parikymmentä minuuttia. Mutta vasta säätöjen jälkeen voi bassosta saada kunnollisen käsityksen.

Sähkökitara-osan johdantoartikkelissa (sivut 2–3) on mainittu joitakin bassovahvistinten ja -efektien valintaohjeita. Efektilaitteiden tuotetiedot löytyvät sähkökitara-osasta.

Jussi Hirvi

Kitarakamoja koskeva artikkeli kannattaa myös lukea, sillä monet kitaroita koskevat asiat soveltuvat sellaisinaan myös bassoihin.

Tämä artikkeli on hieman laajennettu versio 1997 ja 1998 Musiikkitekniikan osto-oppaissa julkaistusta artikkelista, ja julkaistu vuoden 2001 osto-oppaassa.