|
|
Artikkelit |
Syntesoija (eli syntetisaattori) tarkoittaa täysin elektronista soitinta, ja nimi viittaa lisäksi siihen että soittimella voidaan jäljitellä muista instrumentteja. Nimikkeen alle mahtuu varsin erilaisia soittimia. Syntesoijia soitetaan useimmiten juuri koskettimilla, vaikkakin noiden kahden soittimen osan välinen yhteys on täysin sopimuksenvarainen.
Syntesoijan ostamisessa kannattaa uskoa omia korviaan. Mikä on ensivaikutelma, miellyttääkö korvaa? Ei pidä antaa esittelykappaleiden eikä raskaasti efektoitujen tehdassoundien huijata itseään. Kannattaa etsiä soundeja, joita todella aikoo käyttää. Jos tarkoitus on käyttää pianosoundia, löytyykö soittimesta yhtään kunnollista pianoa? Onko niiden dynamiikka-alue sopiva tai onko se muokattavissa sopivaksi. Liian jyrkkä dynamiikka on käytännössä hyvin vaikea soittaa. Hyvin suppea dynamiikka-alue taas sopii vain rock-soittoon. Akustistyyppisen pianosoundin samplet kuluttavat paljon ROM-muistia ja hyvä pianosoundi nostaa siten soittimen hintaa.
Löytyvätkö soittimesta muut tarvittavat soundit, kuten esim. urku-, jousi- ja brassisoundit? Ovatko ne sopivantyylisiä?
Entä rumpusoundit ja sekvensseri? Ovatko ne tarpeen? Jos soittimessa on sekvensseri, onko se käyttökelpoinen? Keyboard-työasemien sekvenssereihin verrattuina tietokonesekvensserit ovat yleensä helppokäyttöisempiä ja muistikapasiteetiltaan suurempia.
Sekvensserikäytössä soittimen polyfonia- ja multitimbraalisuusarvot ovat tärkeitä. Soittimella on toisin sanoen voitava soittaa mahdollisimman monta ääntä yhtä aikaa ja vieläpä mahdollisimman monella erilaisella soundilla.
GM eli General MIDI tarkoittaa että soittimessa on, ehkä muiden soundien lisäksi, tietty standardisoundivalikoima. Tämä tarkoittaa käytännössä, että valmiina saatavat biisitiedostot (ja tietokonesysteemeistä puheen ollen esim. multimediaesitysten MIDI-musiikki) soivat heti "oikeilla soundeilla". GM on siis syntesoijan yhteensopivuutta standardimuotoisten sekvenssitiedostojen kanssa. GS on Rolandin julkaisema GM-standardin laajennus. Bändikäytössä ja levytyksissä GM:ää tai GS:ää ei tarvita.
Jos soitinta käytetään keikalla, halutaan ehkä joskus jakaa eli splitata koskettimisto. Onko splitin ohjelmoiminen ja voimakkuussuhteiden määrittely kahden vai kahdenkymmenen minuutin urakka? Pitkä koskettimisto muuten antaa splittien käytössä lisävapauksia ja saattaa keikkakäytössä vastata kahta lyhyempää.
Onko soundin muokkaaminen kätevää? Esim. envelope-käyriä joutuu usein muokkaamaan, ja sen ei pitäisi olla työlästä. Parhaassa tapauksessa soundille pystyy tekemään asioita, esim. muuttamaan soundin kirkkautta, suoraan livetilanteessa.
Ovatko soittimen apuohjaimet (mod wheel, pitch bender) hyvät? Jos on uhrannut harjoitteluaikaa esimerkiksi pyörien käytön opetteluun, ei ehkä tee mieli vaihtaa soittimeen, jossa on pyörien sijasta joystick.
Studiokäytössä on hyvä jos soittimessa on useita ulostuloja.
Moduuleita eli koskettimistottomia versioita ostetaan yleensä laajempiin MIDI-systeemeihin ja lisälaitteeksi silloin, kun koskettimisto on jo käytössä. Koskettimisto on kallis osa syntesoijaa, joten äänimoduulien avulla voidaan säästää huomattavia rahasummia.
Sample play eli samplesoitto on edelleen varsin suosittu "synteesimenetelmä". Tosin kysymys ei lainkaan ole synteesistä. Sample play tarkoittaa yksinkertaisesti soittimen muistiin tallennetun samplen toistamista filtterien, envelopegeneraattorien, matalataajuusoskillaattorien ja mahdollisesti muiden muokkausvempainten läpi. Yleinen kauppanimi tälle on PCM (Pulse Code Modulation). "Wavetable synthesis" on sama asia silloin kun sana esiintyy äänikorttivalmistajan esitteissä. Varsinaisesti wavetable-synteesi tarkoittaa vähän toisenlaista synteesimenetelmää, esimerkiksi Korg DW-8000:ssa aikoinaan käytettyä yksisyklisten aaltomuotojen ketjutusta.
Subtraktiivinen synteesi on alun perin "perinteisten" analogisten syntesoijien menetelmä, jossa tärkein äänen muokkaus tapahtuu suodattamalla perusaaltomuodosta tiettyjä taajuuksia pois. Käsitteet VCO, VFC, LFO, envelope ja monet muut ovat täältä peräisin. Myös sample play -tyyppisissä soittimissa äänen muokkaus tapahtuu pääasiassa substraktiivisella periaatteella, vaikka itse sanaa käytetäänkin harvoin.
Physical modeling eli mallinnus on uudempia taikasanoja. Se perustuu akustisten soitinten tietokonemallinnukseen. Mallintavassa soittimessa ääntä voidaan muokata "soittimellisin" parametrein, esim. huilusoundissa "pidentämällä huilun pituutta". Yamaha VL-1 oli tiettävästi ensimmäinen sarjatuotantoon tullut mallintava syntesoija.
Analog modeling (myös nimillä analog emulation synthesis tai virtual analog) on mallinnuksen erikoistapaus jossa simuloinnin kohteena on vanha subtraktiivinen synteesi. Tältä pohjalta ovat mm. Access, Nova Waldorf ja muut, usein eurooppalaiset valmistajat tuoneet markkinoille tämän hetken ehkä kiinnostavimpia syntesoijia. Näissä laitteissa on usein ikään kuin vanhojen aikojen muistona suuri määrä pyöreitä säätimiä. Soundi, joka vanhimmissa malleissa oli kaukana oikean analogisyntesoijan pehmeydestä, on prosessointitehon kasvaessa lähestymässä alkuperäistä mallia.
Digitaalipiano on sämpläykseen perustuva sähköinen pianojäljitelmä. Sen hyviä puolia ovat kerrostaloystävällisyys (harjoitella voi vaikka kuulokkeet korvilla), aina puhtaana säilyvä viritys, keveys, transponointi ja nopea hienoviritys. MIDI-liitännän ansiosta on mahdollista ohjata digitaalipianolla ulkoista soundimoduulia tai tallentaa soitto sekvensserin muistiin.
Huono puoli on perussoundin steriiliys: soundi on joka kerta sama, kun taas akustisen pianon ääni elää koko ajan. Pedaalin toiminta ei myöskään vastaa akustisen pianon pedaalia. Digitaalipianojen (ja muidenkin tavanomaisten MIDI-soitinten) dynamiikka on joidenkin puristien mielestä liian karkearakeinen (127 porrasta).
Useimmissa digitaalipianoissa on muutama lisäsoundi, kuten celeste, cembalo, jopa urut. Kaiku ja chorus ovat yleisiä efektejä. Niistä on hyötyä ainakin kuulokesoitossa.
Koskettimisto on yleensä painotettu. Useissa malleissa on myös vasarakoneisto, jotta kosketus muistuttaisi mahdollisimman paljon akustisen pianon kosketusta.
Tuloliitäntöjä voi käyttää eri soitinten ketjuttamiseen. Esimerkiksi MIDI-soundimoduulista voi johtaa signaalin digitaalipianon tuloihin, jolloin signaali miksautuu pianon tuottamaan äänisignaaliin. Molemmat signaalit yhdessä voidaan sitten johtaa pianon lähtöliitäntöjen kautta ulkoiselle vahvistimelle.
Sampleri on perinteisessä muodossaan räkkilaite jossa ei ole omaa koskettimistoa. Se on erikoislaite josta ei oikein ole "työasemaksi". Nykyisin on kuitenkin markkinoilla runsaasti myös monipuolisempia, live- tai DJ-käyttöön suunnattuja samplerilaitteita joissa on sekvensseri, looppiautomatiikkaa yms. Nämä laitteet ovat useimmiten pöytämallisia.
Pitkään elänyt audiostandardi, 16 bit/44,1 kHz eli "CD-laatu" on edelleen yleinen hardware-samplereissa ehkä näiden laitteiden hitaan tuotekierron takia. Softwaresamplereissa sen sijaan on jo saatavilla mahdollisuus 24-bittiseen audioon.
Keskusmuistin laajuus määrää miten pitkän pätkän ääntä laite pystyy pitämään muistissaan samalla kertaa. 5 Mt riittää noin minuutin sämpläysaikaan (mono, 16 bit, 44,1 kHz). RAM-muistia voi yleensä laajentaa, ja usein tähän käytetään samanlaisia, edullisia muistimoduuleja kuin tietokoneissa.
Samplen muokkaustoiminnot vaihtelevat. Hyvät suodimet ovat yksi tärkeimpiä toimintoja koska ne määräävät pitkälle laitteen ominaissoundin. Joissakin malleissa on "DSP-toimintoja" (= digital signal processing), kuten eq ja kompressio.
Ulostuloja on studiosamplereissa yleensä useita ja eri soundit voidaan ohjata eri ulostuloihin. Tämä helpottaa miksausta. Digitaaliset tulo- ja lähtöliitännät ovat usein lisävarusteena. SCSI-liitäntä mahdollistaa kovalevyn tai romppuaseman liitämisen tai tietokoneyhteyden.
Joihinkin syntesoijiin kuuluu sämpläysmahdollisuus, samoin joihinkin efektilaitteisiin, rumpukoneisiin ja miksereihin. Sampleja voi siirtää laitteesta toiseen mm. MIDI-väylää pitkin, tai nopeammin SCSI-väylää pitkin.
MIDIä käytetään eri musiikkilaitteiden välisiin ohjausyhteyksiin erityisesti juuri kosketinsoitinmaailmassa. Esimerkiksi koskettimisto kytketään äänimoduuliin MIDI-kaapelilla. Kaapelit, samoin kuin niissä välitettävät digitaaliset viestit ovat MIDI-suosituksen sanelemia. Laitteiden yhteensopivuus on valmistajien välillä jatkuneen yhteisymmärryksen ansiosta erittäin hyvä verrattuna yleiseen tietotekniikkaan. MIDIn varjopuolena on sen hitaus ja pieni välityskapasiteetti. Eikä ihme kun ajattelee järjestelmän ikää. Mikä muu tietoliikennestandardi on pysynyt nopeudeltaan muuttumattomana vuodesta 1983 alkaen? Toistaiseksi MIDI on kuitenkin pysynyt alan standardina.
Sekvensserit, rumpu-, piano-, urku- ym. moduulit, efektilaitteet ja tietokoneiden musiikkiohjelmat ovat tyypillisiä MIDI-laitteita.
MIDIin kuuluu mm. nauhalle tallennettavan SMPTE-aikakoodin "käännös", MTC (MIDI Time Code). MIDI-standardin erillisiin liitteisiin kuuluvat mm. suositukset samplesiirrosta ja sekvenssitiedostoista (Standard MIDI File eli SMF) sekä nauhurien ja muiden laitteiden ohjauksessa käytettävä MIDI Machine Control (MMC).
Jussi Hirvi
Tämä artikkeli on julkaistu Musiikkitekniikan osto-oppaassa 2001 ja se on laajennettu versio vuosien 1997 ja 1998 osto-oppaissa ilmestyneestä artikkelista.
| Musalaite.net etusivu | Info | Historiaa |
| © Green Spot Media Farm 2000-2010 |