Artikkelit  

Ostajan opas: kitarakamat

Kitaran ostaminen voi varsinkin aloittelijasta vaikuttaa turhauttavalta. Erilaisia malleja tuntuu olevan loputtomasti aina vanhoista amerikkalaisista vintage-kitaroista uusimpiin kitarasyntesoijiin. Valitseminen näiden välillä tuntuu olevan sattuman kauppaa, jota ei jälkeenpäin ehkä edes voi purkaa.

Kannattaa etukäteen perehtyä eri vaihtoehtoihin lukemalla kitarakirjoja ja lehtiä sekä kiertelemällä musiikkikaupoissa.

Sen jälkeen voi miettiä, mitä soittimelta oikeastaan halutaan. Riittääkö yksinkertainen kitara, josta saa tietyn soundin? Vai halutaanko monipuolinen soitin, jolla voi hypätä tyylistä toiseen? Monipuolista soundivalikoimaa ei välttämättä takaa se että soittimessa on suuri määrä erilaisia kytkimiä, säätimiä ja mikrofoneja. Millään kitaralla ei voi tuottaa kaikkia mahdollisia soundeja.

Entä hinta? Saako halvalla hyvää? Nykyään ns. halpiskitaroiden keskimääräinen laatu on ilahduttavan korkea. Aloittelija voi löytää käyttökelpoisen sähkökitaran parin tuhannen markan hintaluokasta. Tällä hintatasolla mikrofonit, virittimet, talla, elektroniikan komponentit ym. kovaosat ovat vääjäämättä halpahallitavaraa, mutta kuitenkin yleensä jotakuinkin toimivia. Puumateriaalien laatu tuntuu olevan myöskin hintaansa nähden kuosissaan halvemmissakin kitaroissa. Hinnan noustessa kovaosien ja mikrofonien laatu paranee, mutta puumateriaalien suhteen kaytäntö on varsin vaihtelevaa. Soitinkorjaaja voi kertoa että kaulat vääntyilevät niin halvoissa kuin kalliissakin soittimissa. Kallis hinta ei takaa mitään – usein työn ja puumateriaalien laatuvaihtelu hintavissakin kitaroissa on melkoinen.

Edistyneelle kitaristille eräs vaihtoehto on käsityönä valmistettu soitin. Sellaiset ovat viime aikoina kasvattaneet suosiotaan ammattilaispiireissä. Tekijältä tilattaessa ostaja voi vaikuttaa soittimen ominaisuuksiin, kuten mikrofonivalintoihin, kaulaprofiiliin, soittimen väriin jne. Suomalaisen, käsityönä valmistetun kitaran hankkiminen vaatii ostajalta aktiivisuutta. Kaupoissa niitä on hyvin vähän. Soitinrakennusala kehittyy jatkuvasti, ja jää nähtäväksi milloin joku valmistaja yltää tuotteineen piensarjavalmistuksen kautta soitinliikkeiden valikoimiin.

Aloittelevan soittajan kannattaa ottaa kokeneempi kitaristi mukaan musiikkikauppaan.

Kun kokeilet erilaisia kitaroita, kannattaa kuunnella ensivaikutelmaa. Tuntuuko kitara hyvältä kädessä verrattuna muihin malleihin. Voiko siitä tulla osa elämääsi?

Seuraavassa muutamia asioita, jotka on hyvä tarkistaa ennen ostopäätöstä.

Kaulan profiili. Sopiiko se käteesi? Paksu kaula parantaa yleensä soundia, mutta muuttaa soittimen tuntumaa. Soita muutamia sointuja ja melodianpätkiä, jotta huomaat onko otelaudan kaarevuus sopiva. Erittäin kaareva otelauta tuntuu yleensä sointuja soitettaessa mukavalta, mutta toisaalta kielten tulee olla suhteellisen korkealla otelaudasta, jotta ylärekisterin venytykset soivat sammumatta. Tarkista että satulan ja tallan kaarevuus vastaa otelaudan kaarevuutta.

Tarkista kaulan kunto. Katso kaulaa lavan suunnasta kohti tallaa. Käytä äärimmäisiä E-kieliä vertailukohtana ja katso ettei kaula ole kiertynyt eikä mutkalla. Onko ylärekisterissä ylimääräisiä särinöitä tai nopeasti sammuvia säveliä, tai ovatko kielet liian korkealla keskimmäisten nauhojen kohdalla? Tämä viittaisi liian löysälle asetettuun kaularautaan tai kieroon kaulaan.

Kaulan ja rungon liittymäkohta. Kaula on yhdistetty runkoon joko liimaamalla tai pulteilla. Liitostapa antaa oman vaikutuksensa saundiin ja soittotuntumaan. Usein väitetään että liimaliitos antaa ylivoimaisen sustainin, tai toisaalta että vaahterasta tehdyllä pulttikaulalla on erinomainen klangi. Lopullista totuutta tämän asian suhteen tuskin löytyy. Pulttikaulainen soitin on teollisesti helpompi valmistaa, ja tämä näkyy myös soitinten hinnoissa.

Sustainiin vaikuttaa kaulan kiinnityksen lisäksi moni muukin seikka. Puun jäykkyys ja massa, tallan ja satulan materiaali sekä mikrofonien teho ja tyyppi ovat kaikki tähän vaikuttavia tekijöitä.

Säröt liitoksen ympäristössä kertovat puun rasitushalkeamista. Tämä voi aiheuttaa myöhemmin kalliita korjauksia.

Nauhojen laatu. Kaikissa nauhoissa pitäisi olla samanlainen profiili ja niiden tulisi istua otelautaan moitteettomasti. Otelaudan sivuilta tökkivät nauhanpäät kielivät huonosta viimeistelystä tai ilmastonvaihdoksen aiheuttamasta ongelmasta – Suomen kuiva sisäilma saa joskus muualta tuodun soittimen otelaudan kutistumaan lievästi.

Mensuuri (scale length, kielen soiva pituus eli etäisyys tallasta satulaan). Lyhyempi mensuuri helpottaa sävelten taivuttamista, mutta pitempi taas antaa yleensä selkeämmän soundin. Nämäkin ovat makuasioita.

Näppituntuma. Ovatko säätimet mukavalla kohdalla? Löytyvätkö ne helposti kesken soittamisen? Aseta kätesi kaulan tyveen ja tarkista estääkö kitaran runko kätesi liikettä. Onko tästä haittaa soittotekniikallesi?

Kielet. Ohuilla kielillä on kyllä helppo soittaa, mutta soundi voi jäädä ohueksi. Liian ohuet tai liian paksut kielet antavat puutteellisen kuvan kitaran soinnista ja soitettavuudesta. Jos olet vakavasti ostoaikeissa, pyydä myyjää vaihtamaan tilalle suosikkikielesi ja testaa sitten kitaraa uudestaan.

Mikrofonit. Tarkista että kitarassa on haluamasi tyyppiset mikrofonit. Humbuckereista saa yleensä lämpimän soundin sekä voimakkaan, vähähurinaisen signaalin (tyyppiä Les Paul). Yksikelaiset mikrofonit soivat kirkkaasti ja puhtaasti (Stratocasterin tapaan), mutta ne saattavat aiheuttaa huminaa tai surinaa.

Materiaalit. Sähkökitaran suunnittelussa rungon muodon on huomattu vaikuttavan jossain määrin myös sointiin. Oleellisempana voi kuitenkin pitää rungon, kaulan ja otelaudan valmistusmateriaaleja, jotka kokonaisuutena luovat suurelta osin sähkökitaran perussoinnin. Jäykkä ja painava runkomateriaali tuottaa pitkän soinnin mutta on usein "persoonaton". Nykyinen suuntaus ammattilaisten keskuudessa tuntuu olevan kohti kevyempiä kitaroita, joiden soinnissa on usein enemmän "luonnetta". Painon vähyys ei sinänsä ole itseisarvo, vaan valittujen puumateriaalien, osien, mikrofonien ja viimeistelyn kokonaisuus tuottaa halutun lopputuloksen. Lisäksi vielä mainittakoon, että puu on elävä materiaali - kahta identtistä soitinta tuskin löytyy.

Ikääntyneet tai kuivatetut puulajit kuten mahonki, pähkinäpuu, leppä, saarni ja vaahtera ovat jatkuvasti suosittuja sähkökitaran runkomateriaaleja. Laminoitua puuta käytetään myös, samoin synteettisiä materiaaleja kuten hiilikuitu, pleksilasi ja lasikuitu.

Tehdassoitin on hyvin harvoin parhaassa iskussaan suoraan kaupan hyllyltä otettuna. Otenauhojen päät tuntuvat teräviltä, soittotuntuma on kankea, kitara ei pysy vireessä tms. Mitä halvemmasta kitarasta on kyse, sitä huonommassa soittokunnossa se todennäköisesti on. Varsin kalliitkin soitinliikkeissä roikkuvat kitarat ovat kuitenkin yleensä trimmauksen tarpeessa. Toisinaan trimmaus sisältyy soitinliikkeen palveluun, mutta varsin usein ostaja kiikuttaa soittopelin suoraan kaupasta osaavalle soitinkorjaajalle huoltoon. Soittimen trimmaaminen on suhteellisen edullista, yleensä puhutaan muutamista sadoista markoista.

Lopuksi ota kitara ja soita! Soita ensin akustisesti. Kuuntele soundin tasaisuutta, syvyyttä ja sustainia. Soita sitten erilaisten vahvistimien kautta. Varmistu siitä että kitaralla on luonnetta. Sillä on voitava tuottaa tunnistettava, persoonallinen soundi.

Soita seisaallaan. Onko kitara liian raskas? Ja lopuksi vilkaisu peiliin: näytättekö hyvältä yhdessä.

Vahvistimet

Kitaravahvistin voi olla putki- tai transistorityyppinen, siinä voi olla yksi kanava tai kanavanvaihto, se voi olla moderni tai retro, yksinkertainen tai täynnä ominaisuuksia. Ennen kaikkea kysymys on kuitenkin perussoundista, eikä siihen vaikuta toimintojen määrä.

Transistorivahvistimet ovat yleensä halvempia kuin putkivahvistimet. Ne ovat tavallisesti myös luotettavia ja helppohoitoisia. Transistoreja ei normaalikäytössä tarvitse vaihtaa kuten putkia.

Hybridivahvistimissa käytetään sekä putkia että transistoreita. Yleensä niissä on putkietuaste ajamassa transistoripäätettä. Ne tarjoavat putkityyppisen soundin ilman kokoputkirakenteeseen liittyvää kunnossapitovaivaa.

Kanavanvaihtomahdollisuus on tarpeen, kun samasta vahvistimesta halutaan saada sekä puhdas että särösoundi. Kannattaa tutustua molempiin kanaviin ennen ostopäätöstä. Yksi todella hyvä soundi on parempi kuin kolme-neljä jotka ovat "sinne päin".

Jotkut vahvistimet, joissa on useita tuloliitäntöjä, on suunniteltu siten, että eri kanavilla on erilaiset vahvistusominaisuudet. Korkeampivahvisteisella (hi gain) kanavalla on suurempi herkkyys ja yliohjautuvuus matalammilla signaalitasoilla. Näin voidaan vahvistimesta saada särösoundi jo matalilla äänenvoimakkuuden tasoilla.

Kanavia voidaan monissa vahvistimissa vaihtaa jalkakytkimellä. Joissakin vahvistimissa eri kanavat voidaan miksata yhteen.

Stereovahvistimissa on itse asiassa kaksi vahvistinta samoissa kuorissa. Kummankin kanavan pääteaste syöttää omaa kaiutintaan. Tämä ominaisuus on hyödyllinen äänitystilanteissa.

Retrotyylisissä eli vintage-vahvistimissa ei yleensä ole monia soundeja valittavana. Nämä vahvistimet on siten melko helppo arvioida. Usein ne pääsevät oikeuksiinsa vasta lujaa soitettuna. Naapurit eivät ehkä pidä tästä ominaisuudesta.

Jos halutaan todella pitkää sustainia tai halutaan käyttää efektisilmukkaa, kannattaa valita moderni vahvistin. Toinen vaihtoehto on käyttää fuzz boxia tai muuta efektilaitetta kitaran ja vahvistimen väliin kytkettynä.

Combovahvistin on tavallisin ratkaisu, mutta on myös mahdollista ostaa erikseen nuppi (eli etuaste + päätevahvistin) ja kaiutinkaappi. Etu- ja pääteasteen voi nekin ostaa erikseen. Moniin etuvahvistimiin sisältyy efektilaite. Comboon voi ostaa alakaapin jos tarvitaan lisää tehoa.

Basistit voivat myös valita combovahvistimen ja erillisosista kootun laitteiston väliltä. Harjoitteluun ja pieniin esiintymistiloihin 1 x 15" tai 2 x 10" combo sopinee hyvin. Mutta kovia tehoja vaadittaessa on syytä hankkia erillinen nuppi (tai vaihtoehtoisesti erillinen etuaste ja päätevahvistin), sekä suuria tehoja kestävä "kaiutinstäkki".

Jokseenkin tuore tulokas vahvistinrintamalla ovat ns. mallintavat laitteet, jotka perustuvat "hyväksi koettujen juttujen" digitaaliseen simulointiin. Yksien kuorien sisälle on mahdutettu suuri määrä "virtuaalivahvistimia" ja digitaaliefektejä. Tällainen tekniikka jakaa mielipiteet vahvasti kahteen leiriin. Puristien käsitys asiasta on, että nämä vehkeet joutavat roskapönttöön "sinne-päin"-soundeineen. Mallintavat vahvistimet ovat toisaalta saaneet vankan kannattajajoukon joka puolustaa urheasti modernia valintaansa. Ei voi kiistää, etteikö mallintava vahvistin olisi mitä monipuolisin keikkakone kaikenkattavine saundi- ja efektivalikoimineen. Jokainen ratkaiskoon tämänkin asian omilla korvillaan.

Kitaraefekteistä

Säröpedaali on ehkä kitaristin tavallisin ulkoinen efektilaite. Säröpedaaleja on kahdenlaisia: overdrive- ja distortion-tyyppisiä.

Overdrive-pedaalit vahvistavat ja yliohjaavat signaalia. Efektin synnyttämä kuulovaikutelma muistuttaa vahvistimen esiasteen lievää säröytymistä. Yksinkertaiset sävysäätimet ovat yleinen lisäominaisuus.

Distortion-pedaalin avulla tuotetaan runsaampi särö. Kuulostaa samalta kuin monta eri vahvistinastetta säröytyisi ketjussa. Efektillä on jossain määrin myös kompressoiva vaikutus.

Jotkut soittajat käyttävät overdrive-pedaalia yhdessä särölle säädetyn vahvistimen kanssa. Distortion-pedaalia käytettäessä on tapana pitää vahvistin puhtaalla soundilla.

Fuzz-pedaali muuttaa kitaran tuottaman puhtaan siniaallon terävämmän tuntuiseksi neliöaalloksi. Yleisesti ottaen fuzzeja pidetään "likaisempina" kuin distortion-pedaaleja. Tämä ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Erilaisten fuzz-pedaalien tuottamat soundit voivat poiketa jyrkästi toisistaan. Ei ole helppoa saada muutamaa transistoria soimaan yliohjatun putkivahvistimen tavalla.

Kompressorit voivat tehdä esimerkiksi slide-soiton tasaisemman kuuloiseksi ja antaa näppäilyyn tukevuutta. Kompressori kannattaa useimmiten sijoittaa efektiketjuun ennen distortion-pedaalia. Säröefektin oma kompressointi toimii parhaiten saadessaan terveen, tasaisen signaalin käsiteltäväkseen. Basistit käyttävät usein kompressoria tasoittamaan slap-soittotyylin voimakkaita dynamiikkaeroja.

Aikaulottuvuudessa vaikuttavat efektit kuten chorus, delay, flanger jne. eivät aina ole sitä miltä näyttävät. Eri efektityyppien rajat ovat liukuvia ja ainoa tapa testata ne on soittaa niillä.

Wah-wah-pedaaleissa on suuria eroja. Kokeile mahdollisimman monta erilaista ennen kuin teet ostopäätöksen.

Myös muun tyyppisiä efektejä ilmestyy silloin tällöin markkinoille. Talk box, envelope filter ja octave divider ovat menestyneimpien joukossa. Kaksi viimeksi mainittua toimivat hyvin myös basson yhteydessä.

 

Jussi Hirvi

 

Tämä artikkeli on julkaistu Musiikkitekniikan osto-oppaassa 2001, ja varhaisemmassa muodossaan vuosien 1997 ja 1998 osto-oppaissa. Vuoden 2001 osto-opasta varten artikkelia laajennettiin ja ajantasaistettiin kitaranrakentaja Juha Ruokankaan antamien ehdotusten ja kommenttien pohjalta.

Musalaite.net etusivu  |  Info  |  Historiaa
© Green Spot Media Farm 2000-2010